Saaran bodmod matka
Aloitin tatuointiharjoitteluni vuonna 2022, mutta ennen sitä kehonmuokkausasiat ovat olleet jo kauan lähellä sydäntäni. Tänään ajattelin vähän muistella kaikkea sitä, mikä johdatti minut tekemään töitä tällä alalla.
Jos koitan tavoittaa aikaisimpia muistojani kehonmuokkauksiin liittyen, mieleeni tulee pieni, alle kouluikäinen Saara, joka tykkäsi Tiimarin siirtotatuoinneista. Niitä laitettiin innoissaan käsiin mummon avustuksella, lohikäärmeitä, pääkalloja, tikareita. Niissä oli sitä jotain. Muistan myös sen, kuinka lapsena piirsin aikakauslehtien julkkiksille ja poliitikoille kasvot täyteen lävistysrenkaita (nämä oli näitä meidän elder zoomereiden lapsuudenhuveja ennen älypuhelimia). Piirsin ja maalasin muutenkin paljon, varsinkin hevosia. Haaveilin ryhtyväni isona taiteilijaksi (tai pelastavani maailman). Telkkarissa alkoi pyöriä joitakin tatuointiohjelmia, kuten LA-Ink, joiden kautta näin ehkä ensimmäistä kertaa tatuointeja lähempää.
Yläasteelta löytyykin reilusti enemmän muisteltavaa, koska silloin oli jo ikää ja mielenkiintoa ottaa lävistyksiä. Ja sitä mielenkiintoa oli paljon. Olin ottanut tavalliset korvareiät kultasepänliikkeessä ampumalla, ja se aiheutti ketjureaktion muihin korvalävistyksiin. Sain luvan ottaa helix-rustolävistyksen ihan oikeassa liikkeessä, ja sinnehän painelin sitten mahdollisimman äkkiä kavereideni kanssa jalat tutisten. Sen verran kirpaisi, etten ollut varma tulisiko enempää enää otettuakaan (voin paljastaa: tuli). Oli ehkä maailman coolein olo palata kouluun, kun korvassa oli uusi pieni metallipampula.
Nyt olin sitten ihan virallisesti hurahtanut tähän hommaan, ja aloin käyttämään suuren osan vapaa-ajastani internetissä erityisesti lävistystietoutta ahmien. Selailin nettisivuja Demin keskustelupalstasta BME:n Modblogiin, josta löytyi vähän muutakin kuin rustolävistyksiä. Löytyipä silloin myös eräs Wormz.org. Yläasteella maailma on aika pieni, ja kehonmuokkausasioista tuli nopeasti suuri mielenkiinnon kohteeni. Minulla on yhä tallessa hevoskantisia päiväkirjojani, joihin olen kirjoittanut kaikenlaista löytämääni tietoa tuolloin muistiin. Koulussa opo-tunnilla visioimme ystäväni kanssa yhteistä tatuointi- ja lävistysliikettä, kun piti suunnitella kuvitteellista yritystä (ystävänikin päätyi tatuoijaksi). Googletin Rick Genestiä sydämet silmissä. Katselin paljon Youtube-videoita ihmisten lävistyskokemuksista, korukokoelmista, venyttämisestä, vaikka mistä. Olen joskus ehkä saattanut tehdä itselleni pari DIY-lävistystäkin, mutta ei niistä tässä sen enempää...
Hieman jälkijunassa kiinnostus tatuointejakin kohtaan alkoi lisääntymään oman täysi-ikäisyyden lähestyessä. Monia ”loistavia” tatskaideoita tuli pyöriteltyä päässä ja piirreltyä iholle, onneksi ikäraja on tosiaan se 18, niin minullekaan ei ne ihan villeimmät suunnitelmat menneet toteutukseen asti. Vähän vanhempana todella ymmärtää sen, kuinka ikäraja suojelee asiakasta itseään. En koskaan lakannut piirtämästä, ja tuolloin muistan yrittäneeni jäljentää jostakin Prisman lehtihyllystä ostetusta flash-vihkosesta pääskyjä ja kalloja. Aloin katsomaan Youtubesta tatuointitubettajia ja tutkimaan eri tyylejä. Lukiossa tein välillä omaan käteeni hennatatuointeja, joita sitten ihastelin viikon-pari.
Kun täytin 18, ei mennyt kauaa kun lähdin hakemaan ensimmäisiä tatuointejani. Saavuin eräänä walk-in päivänä minnekäs muualle kuin Body CTRL:iin, silloin tapasin Sakarin ensimmäisen kerran. Ekat tatuointini olivat ranteisiin pienet kuu ja aurinko, ja toisaalle käteen eräs päivämäärä. Tämä kuunsirppi oli sellainen, jonka piirsin monesti tussilla ranteeseeni koulussa. Kuumotti ottaa edes nämä aivan pikkuruiset kuvat, kun kipua oli niin vaikea arvioida etukäteen (voin paljastaa taas: ei jääneet viimeisiksi nekään). Oli jännää palata kotiin iho kuumotellen kelmujen alla, nämä kuvat olisivat mukanani aina. Enpä silloin tiennyt, että tulisin palaamaan tälle studiolle joskus muutenkin kuin asiakkaana.
Siinä kului sitten muutama vuosi tatuointeja ottaen ja korvia ja septumia on-off venytellen. Hiukseni kokivat monta muodonmuutosta ja harrastin myös tightlacing-korsettihommia jonkin aikaa. Ystäväni aloitti oman tatuointiuransa ja pääsin ensimmäisten joukossa hänen koekaniinikseen. Minulla oli työpaikka, jossa olin ollut muutaman vuoden ja johon olin ihan tyytyväinen, mutta kaipasin elämääni vähän jotain lisää. Päätin antaa mahdollisuuden tälle vuosien saatossa ”realistisempien” ammattivalintojen varjoon jääneelle haaveelle, ja aloin ottamaan askelia kohti tatuoijan uraa. Se oli prosessi, joka mittasi omaa tahdonvoimaa ja jota koronakin tuli sekoittamaan, mutta nyt kun kirjoitan tätä blogitekstiä, niin voi ehkä päätellä, että ihan hyvin kävi lopulta. Saatan kirjoittaa polustani tatuointiharjoittelijaksi ihan oman tekstin myöhemmin, joten siitä tarkemmin sitten.
Nyt olen ollut kolme vuotta näissä hommissa. Minusta on tullut yrittäjä, työskentelen oikeassa tatuointistudiossa, olen päässyt artistiksi tatuointimessuille, olen tehnyt somehommia Suomen Tatuointiartistien Liitolle, välillä teen vaateprojekteja ja bändeille kansitaidettakin. Tämä ei ole kevyttä työtä, eikä minun ole koskaan tarvinnut rahassa pyöriä, mutta tämä on se mitä halusin, ja mistä en aina uskaltanut edes unelmoida. Vaikka tämä on minulle jo arkea, tasaisin väliajoin havahdun siihen missä olen. Silloin hetkeksi viereeni istuu se pieni Saara siirtotatuointeineen ja hevospiirustuksineen, ja muistan kuinka erityistä työtä saan tehdä.
Kiitos kun luit mun tarinani, ihan tässä meinaa vähän liikuttua kaikkea muistellessa ja pohtiessa. Juuri tällaisia blogeja itsekin luin silloin yläasteella, tuntuu että jokin ympyrä sulkeutuu kun nyt itse pääsen kirjoittamaan. Ehkä siellä tätäkin lukee joku tulevaisuuden kehonmuokkausalan ihminen, ken tietää. Seuratkaa unelmianne. <3 Ja suuri kiitos Sakarille, joka jo vuosia sitten tietämättään opetti mulle kaikenlaista kehonmuokkausasiaa internetin kautta!
- Saara