Pitääkö tatuoinnilla olla merkitys?
Tatuoinneilla on monesti hyvinkin syvällisiä merkityksiä kantajilleen, mutta entäs jos ei ole? Onko syntiä ottaa ”kiva kuva” ilman tarinaa? Tätä asiaa tulin tänään tänne pohtimaan omasta näkökulmastani!
Harvemmassa lienee sellaiset tatuointistudiot, jotka käännyttävät ovelta, jos asiakkaalla ei ole tarjota perusteellista taustatarinaa tatuoinnin ottamiselle. Läheskään aina mahdollinen merkitys ei tule edes puheeksi koko tatuointiprosessin aikana, eikä se varsinaisesti edes kuulu tatuoijalle. Itse kyllä kuuntelen mielelläni nämä tarinat tatuointia tehdessä, jos asiakas tahtoo niistä kertoa. Oli merkitystä tai ei, kukaan tatuoija ei odota asiakkaan avaavan asiaa vaikka varausta tehdessä. Eli heti alkuun käytännön kulmasta katsoen on täysin mahdollista ja sallittua ottaa tatuointi aivan mistä vaan syystä.
Minulla itselläni on tatuointeja, joista joillakin on enemmän ja joillakin vähemmän merkitystä. Mutta mikä oikeastaan on merkityksellisen tatuoinnin määritelmä? Onko jalassani oleva ruusu, jonka tatuoin itselleni varjostamisharjoituksena merkityksellinen? Se on geneerinen kukka, jota en valinnut mistään muusta syystä, kuin että tahdoin oppia tatuoimaan sellaisen. En ehkä ajattele tätä tatuointia paljon, mutta se silti tarkoittaa minulle jotain, onhan se osa polkuani tatuoijaksi. Entä pisteet sormissani, jotka tahdoin koska ne näytti siisteiltä? Ne jotka minulle tatuoi rakas ystäväni, jota ajattelen aina, kun näen nämä pienet pisteet? Entäpä valmis tatuointimalli, johon tatuoija on kaatanut koko sydämensä, ja jonka asiakas ottaa ”kivana kuvana” vailla tarkempaa käsitystä siitä, mitä kaikkea design symboloi sen piirtäjälle? Katoaako merkitys, kantaako tatuoija merkitystä mukanaan asiakkaan sijaan? Onko todellista merkityksetöntä tatuointia olemassakaan, jos kaikki on kuitenkin osa itseilmaisua, ja taide aina väkisin kommunikoi jotakin? Huhhuh…
Monesti tatuointeihin jää vähintään elämään muistoja siitä ajasta, kun ne on otettu. Siitä pääsemmekin seuraavan kysymyksen äärelle: onko merkityksetön tatuointi joskus turvallisempi valinta? Entä jos valitseekin ikuistaa iholleen muiston, josta myöhemmin tahtoisi päästää irti? Tällaisia kuvia voivat olla esimerkiksi puolison nimet, jonkin väliaikaisen hyperfiksaation aiheet, tai vaikka tatuoinnit, joiden ottoon on vaikuttanut sen hetkinen psyykkinen pahoinvointi. Näissä tapauksissa vahva merkitys on alkuun tuntunut hienolta, mutta elämän edetessä voisikin tuntua helpommalta, jos tilalla olisikin vain se ”kiva kuva”. Jos tykkää kukista, merkityksetöntä kukkatatuointia on aika kevyt katsella loppuelämänsä. Jos taas ei tykkää enää poikaystävästään, jonka nimi lukee ranteessa...
Itse ajattelen syyksi aikalailla riittävän sen, että tykkää kyseisestä kuvasta. Ihmisillä on seinillään tauluja, ikkunassa tietynlaiset verhot, tietynlainen tapetti ja jalassa tietynväriset villasukat. Tarvitseeko niilläkään olla syvempää merkitystä kuin se, että niitä on ilo katsella joka päivä? Jos skorpionitatuointi vaan on siistin näköinen, miksi väkisin pakottaa sille jokin tarina voidakseen ottaa sen? Voisiko merkitys yksinkertaisesti olla ”tatuoinnit on hullun siistejä ja tämä on hullun siisti tatuointi”? Minä olen joitakin tatuointeja ottanut juurikin tuollaisin perustein. Hauska ilmiö niissä on se, että monesti sellaisiinkin kuviin yhdistyy jokin merkitys myöhemmin. Juuri hiljattain kuulin biisin, josta tuli himo ottaa tatuointi, ja aloin pyörittelemään ideoita päässäni. Sitten tajusin, että eräs vanha tatuointini symboloi biisin sanomaa täydellisesti, ja nyt tällä tatuoinnilla on taas vähän enemmän merkitystä, kuin sinä päivänä kun otin sen. Harvempi tatuoinneistani on jäänyt vaille minkäänlaista merkitystä, vaikkei sellaista aluksi olisi ollutkaan.
Tällaista mietiskelyä tällä kertaa, näistä asioista on tietysti monia eri mielipiteitä, mutta tässä kutakuinkin omani. Syvälliset ja henkilökohtaiset tatuoinnit on siistejä, ”kivat kuvat” on siistejä, kaikki ne on aika siistejä.
Tervetuloa siis ottamaan tatuointeja, oli niillä merkitys nyt, tulevaisuudessa tai ei ikinä! (Vai onko sittenkin...)
- Saara